15. elokuuta 2012

There's 8 billion people in this world and the only one i want is YOU.

 
Holá!
 Joku jo kyselikin että milloin seuraavan kerran päivitän, ja hänen ilokseen ajattelinkin tänään tehdä sen 8) Koulut on alkanut, ja olen hankkinut uusia kurssi kirjoja. Tänään meinasin jo väsyä viimeistä tuntia kohden, en muistanutkaan kuinka rankkoja päiviä meillä on, 8-15 joka päivä. KOULU ON.
Käytiin Inkun kanssa rannalla vähän kuvailemassa aiemmin tänään, ja vesi oli todella lämmintä!
Mökkipäättäjäiset lähestyvät, ja jos ensimmäistä kertaa menisin oikeasti kokkolan venetsialaisiin katsomaan. Perjantaina esiintyy ainakin Torsten Borg sekä Jesse Kaikuranta, Torstenin olenkin jo nähnyt mutta Jesse olisi vielä nähtävä! Lauantaina esiintyy Jukka poika, olisi ihana hoilata Siideripissiksen tahtiin, hah! ;) Mutta on yksi pulma. Koulusta järjestettäisi samana viikonloppuna matka pohjois ruotsiin, Tärnabyhyn, siellä pystyisi vaeltaa tuntureilla ja oltaisiin muutenkin ulkosalla sellaset 3 päivää. Haluaisin sinnekkin, mutta en tiedä. Must decide later.
Tuli nyt todellinen sekapäivitys, ei mitään järjestystä, olen pahoillani. Jos ei muutamaan päivään päivitä, niin sanomista on paljon. :'D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita :-----)